*

Petri Mäkelä Satunnaisia mielipiteitä ja poliittisia piikkejä

Katainen haluaa kansanmurhia puolustavat turkkilaiset EU:hun

Turkin historia on verinen, se ei sinänsä ole mikään poikkeus eurooppalaisten valtioiden
joukossa. Muut EU valtiot ovat kuitenkin pääosin tehneet selvän pesäeron ja
tuominneet menneet rikoksensa, Saksan osalta rikosten hyvittäminen on mennyt
jopa naurettavuuksiin asti.

 

Turkki ei ole missään historiansa vaiheessa tunnustanut armenialaisten kansanmurhaa vuonna
1915. Etnisessä puhdistuksessa surmattiin noin 1,5 miljoonaa armenialaista.
Itse asiassa kyseisten tapahtumien tutkiminen ja niistä julkisuudessa puhuminen
on Turkissa rangaistavaa.

 

Tämän lisäksi Turkkilaiset ovat koko 1900-luvun suorittaneet etnistä puhdistusta
Kurdialueilla, kymmeniä tuhansia kurdeja on murhattu ja noin 500 000 häädetty
kodeistaan.


Jyrki Katainen ilmeisesti kannattaa rasismia, kansanmurhia ja poliittista väkivaltaa, koska
hän haluaa tuoda tällaisen kulttuurin omaavan valtion EU:n jäseneksi.

 

Sanokaa ei rasismille , sanokaa ei Turkin EU jäsenyydelle!




http://yle.fi/uutiset/katainen_turkin_jasenyysneuvotteluista_pakettiin_kuuluvat_oikeusvaltioperiaate_ja_kansalaisvapaudet/6920817


http://en.wikipedia.org/wiki/Armenian_Genocide

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (60 kommenttia)

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvat murhat ovat niin ikään arkipäivää nyky-Turkissa. Viranomaisiltakaan ei apua saa, koska he kuuluvat murhaajien kaartiin.

Hämmästelen, että eikö pääministerillämme ole mitään rotia ihmisoikeuskysymyksissä. Ensin Turkin on taattava kansalaisilleen turvalliset olosuhteet, vasta sitten maa voi edes haikailla jäsenhakemuksensa kanssa.

Pekka Heliste

Ei Suomikaan ole selvittänyt omaa kansanmurhaansa

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Viittaatko kapinaan nousseiden ja sosiaalista puhdistusta yrittäneiden kommunistien kohtaloon? Kansanmurhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Pekka Heliste

Suomen sisällisota täyttää kaikki kansanmurhan tunnusmerkit.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #6

Eikä täytä, punaiset nousivat aseellisen kapinaan ja aloittivat murhaamisen. Taistelua ei voitane pitää kansanmurhana ja vankileireille kuolleet, vaikka ikävä asia onkin, olivat leireillä omasta syystään. En väitä etteikö tapahtunut rikoksia ja sotarikoksia, mutta kansanmurhaa ei tapahtunut.

Muutenkin, pysyisitkö aiheessa.

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #9

Ei se noin mene, vangituista on vangitsijan huolehdittava. On aivan sama tappaako nälkään vai ampuuko kuulan kalloon .
USA:n , Englannin etc mukaan kansanmurha tapahtui ja ne painostivat Suomen lopettamaan sen

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #12

Kuten sanoin, rikoksia tapahtui, tarkoituksellista kansanmurhaa ei. Mitä mieltä muuten olet itse blogin aiheesta?

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi Vastaus kommenttiin #6

Pekka Heliste, kummalla puolella?

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Älä kiellä oman historian tosiasioita kuten turkkilaiset. Kyllä se oli kansanmurhaa molemmilta puolilta.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #11

Minusta se oli sotaa, molempien osapuolien toimiessa enemmän tai vähemmän järjestäytyneinä armeijoina. Se että vankileirien kohtelu oli rikollista, ei tee siitä tarkoituksellista kansanmurhaa. Niin ikään punaista terroria on pidettävä nimenomaan terrorina, ei senkään tavoitteena ollut tuhota kansanryhmää.

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #13

Mannerheim perusti osaston, joka kerässi systemaattisesti tietoja punaistan avainhenkilöistä.Mm Kekkonen kuului tällaiseen osastoon.

Tästä muodostui rekisteri, johon oli merkintty ne , jotka piti tappaa eli tappaminen oli suunnitelmallista, mikä on yksi kansanmurhan tunnsumerkki.

Isoisäni oli aikalainen ja kertoi noista ajoista aika tarkasti.Isoisä oli laestadiolainen ja asui pohjoisessa, jossa mitään levottomuuksia saati sotaa ei ollut.Isosisällä oli uskontonsa vuoksi hyväy yhteudet Ruotsiin ja ruotsalaiset pitivät Suomen tapahtumia brutaalina kansanmurhana jo silloin.

Vaikka sotaa ei ollut niin Wallenius organisoi Mannerheimin esikunnan käskystä tappajaiset ja punaisten avainhenkilöiksi nimetyt sotaan osallistumattomat haettiin kotoa ja työpaikoilta ja teloitettiin.Wallenius maksoi tappamisesta silloiselle savottapoliis Hägströmille urakkapalkkaa tappamisesta.

Tappaminen oli siis organisoitua ja kohdistui tavalliseen kansaan eli taa stäyttyi yksi kansanmurhan tunnusmerkki.

Sotavankeja ei silloistenkaan määräysten mukaan saanut teloittaa saati siviilejä.

Ja mannerheimin määräyksen mukaan kaikki venäläiset sotilaat tuli teloitata välittömästi. Jos sota oli vapaussota niin venäläiset sotilaat olivat veiraan vallan sotialiat ja heitäkin koskivat sotavankeja suojelevat sopimukset jo silloin.

Venäläisten murhaaminen oli järjestelmäsllitä ja siviilitkin teloitettiin ja omaisuus jaettiin valkoisten kesken

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #23

Todisteet kiitos. Olikos nuo teloitusmääräykset kirjallisia, vai onko tämä vain punaista propagandaa?

Ja edelleenkin mitä mieltä olet blogin varsinaisesta aiheesta?

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #25

Näistä on tehty pari väitöskirjaakin 2000-luvulla, en nyt muista tekijöitä mutta pistän linkin jos löydän

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #25

Marko Tikka on kirjoittanut aiheesta useankin teoksen ja kuten kerroin isosisäni oli aikalainen, häneltä olen saanut paljon tietoa

Koston kevät. Lappeenrannan teloitukset 1918. Marko Tikka ja Antti O. Arponen, WSOY, 1999
Valkoisen hämärän maa? Suojeluskuntalaiset, virkavalta ja kansa 1918–1921. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006
Terrorin aika – Suomen levottomat vuodet 1917–1921. Ajatus Kirjat 2006, ISBN 951-20-7051-0.

Jos EU kriteerinä on kansamurhat 1900 luvun alussa niin silloin pitää selvittää Suomenkin oikeutus EU-jäsenyyteen.

Suomikin on kieltänyt kansanmurhan vaikka noin yleisesti muualla sitä pidetään kansanmurhana

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #30

Kaikki tapahtumat kuitenkin tunnustetaan ja asian tutkimista ei ole kriminalisoitu. Tosin jos tällä perusteella saadaan suomi irti EU:sta niin hyvä vain.

Turkin osalta on myös väestön pakkosiirtoja ja muuta vastaavaa 1900-luvun jälkimmäiseltäkin puoliskolta.

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi Vastaus kommenttiin #11

Juhani Perttu, luetun ymmärtäminen edelleen kangertelee?

pekka numminen

Turkin valtion alueella tapahtunut armenialaisten kansanmurha oli uskonto/kansallisperäinen:

Muslimienemmistö murhasi kristittyjä armenialaisia. Miehet ja pojat tapettiin, naisia ja tyttöjä myytiin seksiorjiksi. Etnisessä puhdistuksessa ihmisiä pakkosiirrettiin Syyriaan missä kristittyjä kuoli nälkään ja janoon.

Suomen sisällissodassa/punakapinassa/vapaussodassa oli toki useita osapuolia, kansallisuuksia ja uskontoryhmiä:

- valkoiset suomen-suomalaiset (pääosin ev-lut)
- punaiset suomen-suomalaiset (pääosin ev-lut, pieni osa ortodokseja)

- valkoiset suomen-ruotsalaiset (vain vähemmistö punaisissa) (ev-lut)
- punaiset suomen-venäläiset (vain vähemmistö valkoisissa) (ortodokseja ja muita)

- venäläiset sotilaat-punaisten puolella (ortodokseja ja pieni osa muslimeja)
- saksalaiset sotilaat-valkoisten puolella (protest./katolil.)

Vaikka osapuolten joukot muodostuivat eri kansallisuuksista, uskonnoista ja kulttuureista, niin silti:

Enemmistö kuolleista oli suomen-suomalaisia (punaisia) ja suomen-suomalaisia (valkoisia), myös enemmistö tappajista oli suomen-suomalaisia (valkoisia) ja suomen-suomalaisia (punaisia).

Sodasta käytetään syystäkin nimitystä "veljessota", koska yksi ihmisryhmä tappoi oman ihmisryhmänsä jäseniä. Ainoa ero oli poliittinen kanta ja tämänkin osalta monet olivat mukana pakosta, eivätkä niinkään aatteen palosta.

Taistelujen aikana molemmat osapuolet syyllistyivät rikoksiin, esimerkiksi oman sukuni miehiä (talollisia) pakeni metsiin etteivät olisi tulleet punaisten murhaamiksi tai joutuneet sotimaan valkoisten puolella.

Punaisia kuoli kohtuuttoman paljon vankileireillä sodan jälkeen, mikä oli kyllä rikollista toimintaa/murhaamista.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kataisen mukaan EU:n ytimessä ovat nimenomaan eurooppalaiset "arvot"...

Käyttäjän KimmoSainio kuva
Kimmo Sainio

Turkkilaiset ovat hyvin ahkeria ja yritteliäitä. He ovat kotoutuneet hyvin ympäri eurooppaa ja luoneet työpaikkoja siellä perustettuihinsa lukuisiin yrityksiin.

Olisi suotavaa ja jopa kannatettavaa että saisimme nuo yritteliäät turkkilaiset osaksi eurooppalaista perhettämme luomaan pysähtyneeseen mantereeseemme uutta toimintaa. Onneksi turkkilaisia on niin paljon, yli 70 miljoonaa, että jokunen satatuhatta löytäisi toivottavasti Suomeenkin tiensä.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Hienoa ohi aiheen kommentointia
Eiköhän euroopan kebab- ja pitsamarkkinat ole jo riittävän kyllästettyjä. Turkkilaisten kotoutuminen ei sen sijaan ole sujunut juurikaan paremmin, kuin muidenkaan alueelta tulleiden. Ensimmäisen polven hieno työmoraali on vaihtunut eristäytymiseen ja radikalisoitumiseen.

Mutta aiheena oli, voidaanko tosiaan EU:n jäseneksi ottaa valtio, jonka toimintatapoihin kuuluvat edelleen etniset puhdistukset ja joka painaa historiassaan villaisella 1,5 miljoonan ihmisen murhaamisen?

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Kun nyt sitten olette päässeet EI-sanan makuun, niin jospa nyt samantien sanoisitte EI myös koko Epärehelliselle Unionille. Voitaisiin sitten ainakin Suomessa jatkossa ihan itse valita, halutaanko hypätä sänkyyn kansanmurhaajan kanssa. (Pelkkää Kataista nyt kuitenkin on huomattavasti helpompi käydä opettamassa, kuin EU:n selän taakse piiloutuvaa Kataista.)

Ja noista EU:n "Eurooppalaisista arvoista": lukekaahan ajatuksella Tuukka Kurun blogikirjoitus Suvaitsevainen keskitysleiri (20.10 US), ja jos luitte jo, niin lukekaa uudelleen. Ja jotkut sitten tosissaan esittävät käden heilauttamisen yläviistoon tuovan tänne natsismin uhan, mutta noista EU:n paragrafeista he eivät ole lainkaan huolissaan.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Turkin EU-jäsenyyden suhteen nykyinen hallitus noudattaa edeltäjiensä linjaa.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Ja Keskustan Rehn tosiaan ajaa Turkin jäsenyyttä apinan raivolla (anteeksi jos loukkaan apinoita).

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Oli syytäkin pyytää anteeksi.. Olisit pian saanut eläintensuojelijat vihapuhesyytöksin niskaasi.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Euroopan Unionin pääkaupunki on valtiossa, joka ei milloinkaan ole tunnustanut kongolaisten kansanmurhaa, saati sitten että olisi pyytänyt sitä anteeksi.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Leopold II aikaiset asiathan selviteltiin jo vuonna 1904. Sen jälkeisissä melskeissä on tietysti selvitettävää, mutta ei belgiassa ainakaan 2000-luvulla ole noita aisioita enää peitelty.

Pekka Heliste

Leopoldin tekojakaan ei selvitelty, sortaja vain vaihtui kuninkaasta Belgian valtiokis ja pakkotyö ja sorto jatkui kuten Leopoldin aikaan aina 1960-luvulle saakka

Hyvä esimerkki sorron laajuudesta oli, että 1960 kun Kongo itsenäistyi niin Kongossa oli 1 (yksi ) korkeakouluettu alkuperäisväestön edustaja.

Belgia piti kansaa kurissa dikdatuurilla ja pimennolla.Lukutaidoton kansa ei ekehittymään

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #26

Ei belgialaisten hallintoakaan kannata kenenkään puolustella, mutta ovat tietääkseni tehneet tilinsä tuosta asiasta ja asiaa tutkitaan jopa belgialaisissa yliopistoissa. Vertauskohta Turkkiin siis ontuu pahasti.

Se että suomessa ei koskaan muisteta Belgian hirmutekoja, ei tarkoita etteivätkö paikalliset niitä olisi käsitelleet.

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #27

Ei Belgiaas ole ketään tuomittu ja asiasta ollan hiljaa.

Itse asiassa julmuuksista hyödytään edelleen: Belgiassa myydään suklaakäsiä.
Idea tulee Kongosta, siellä ammuttiin orjat, jotka eivät päässeet kuminkeruutavoitteeseen ja tappaja leikaksi oikean käden, savusti sen ja sai sitä vastaan pari panosta ja pikku rahan

Eli makaabereilla murhilla ja silpomisilla tehdään edelleen rahaa

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #31

Ei niitä läheskään aina jaksettu edes tappaa ennen käden leikkaamista...

Vieläkään et ole kommentoinut varsinaista asiaa, sopiiko mielestäsi Turkki EU:n jäseneksi?

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Jussi Jalonen, EU:n pääorganisaattorikin on paikassa, jossa kulutetaan ihmisiä ikuisella tulella yötä päivää ja anteeksipyyntöä ette tule koskaan näkemään.

Markku Päivätie

Onneksi minulla on enemmän turkkilaisia ystäviä kuin perussuomalaisia.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Hyvä sinulle, minullakin on turkkilaisia tuttavia.

Sinun mielestäsi Turkin valtio on tälläisenään tervetullut EU:n jäseneksi?

Ja hienoa että rasismin vastustaminen on mielestäsi perussuomalaisuutta.

Olli Polli

Turkin liittymisestä ja suhteista EU-ja NATO-jäsenen Kreikan välillä olen käsitellyt useissakin aloituksissani.

http://juhahamalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/138...

http://juhahamalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147...

http://juhahamalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/141...

Jos Turkki tulee sisään olisi suotavaa, että Suomi ulostautuu samalla ovenkäynnillä!

Heikki Knookala

Viimeistään silloin on erottava EU:sta , kun Turkki siihen liittyy. Kansanäänestys menettää merkityksensä, koska sellaiseen EY:n ei äänestetty koskaan liityttäväksi mihin 80 miljoonaa muslimia liittyisi mukaan. Näillä olisi likimain suurin äänivalta Euroopassa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Eikös suurin EU:n jäsenvaltio tappanut noin 10 miljoonaa ihmistä keskitysleireissä toisen maailman sodan aikana? Turkki sopisi ihan hyvin EU-jäseneksi Saksan rinnalle.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Saksassa holokaustin kieltäminen on rikos, Turkissa armenialaisten kansamurhan tunnustaminen on rikos, huomaatko mitään eroa nykytilanteessa?

Saksa on tehnyt tilinsä selväksi ja korvauksia maksetaan edelleen (osin täysin perusteettomasti)

Pekka Heliste

Eipä vanhempani eikä isovanhemmat ole saaneet mitään korvauksia Saksalta.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #41

Kiitä suomalaisia poliitikkoja siitä

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #42

Enpä ole kuullut, että persutkaan olisivat vaatineet sotakorvauksia Saksalta ?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #43

Ihmetellä täytyy ettei edes PS vaadi Lapin polttajia maksamaan korvauksia!

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #43

Suomi aloitti sotatoimet Saksaa vastaan, joten vähän on huono pyydellä.

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #48

Aloittajalla ei ole juridista merkitystä,ei-sotilaallisten kohteiden tuoamainen ja siviilien huono kohtelu ja heitteillejättö on kiellettyä .

Persut näyttävät olevan ulkomaalaisten asialla laajemminkin eivätkä puolusta suomalaisia ? Venäläiset ovat luvanneet puolustaa kansalaisiaan kaikkialla maailmassa , he ovat isänmaallisia toisin kuin persut

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #56

Mistäs nyt tuulee? Jos on asiaa toisesta blogistani kirjoita sinne.

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #57

Sinähän puolustit saksalaisia tässä blogissa ja toisessa englantilaista yritytsä

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #59

Saksalaisia aiheesta, hehän vetäytyivät nätisti, kunnes Suomalaiset rikkoivat sopimuksen ja aloittivat sotatoimet. Ilman tätä Lappi olisi jäänyt polttamatta, mutta se olisi todennäköisesti jäänyt NL:n käsiin.

Tuosta toisessa asiassa puolustan viattomia kärsijöitä, mielestäni kyseisen brittiyrityksen toimintakin on perseestä ja vain idiootti tekee kilpailutuksen niin että moinen yhtiö voi sen voittaa. Eniten puolustan lakien noudattamista, jota luulisi AY liikeenkin noudattavan,

Tässä vielä linkki siihen toiseen keskusteluun: http://petrimkel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153464-a...

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

Jos kävisi niin, että Turkki myöntäisi armenialaisten kansanmurhan ja pyytäisi sitä anteeksi ja tekisi vielä rauhan kurdivähemmistön kanssa, olisiko maa silloin blogistin mielestä kelvollinen EU:n jäseneksi?

Linkitetyssä Ylen jutussa Katainen kertoo, että "oikeusvaltioperiaate, kansalaisvapaudet ja markkinat muodostavat kokonaisuuden". Kuinka tästä on pääteltävissä, että hän kannattaa rasismia, kansanmurhia ja poliittista väkivaltaa?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Minusta Turkki sopii ihan sellaisenaan EU:n jäseneksi!

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Minusta taas Suomi ei minkäänlaisena sovi EU:n jäseneksi. Mitään niin suuria syntejä meillä ei ole, että tälläinen itseruoskinta olisi perusteltua.

Käyttäjän MarkusVesa kuva
Markus Vesa

Minä en ainakaan halua Turkkia EU:n jäseneksi. Syitä on monia, eikä vähiten se ettei kansanmurhaa ole edes tunnustettu.

Pääministeri Erdogan ajaa maata kohti jonkilaista uskonnollista yksipuoluejärjestelmää. Siltä se on näyttänyt kun uutisia lukenut. Muistelkaamme miten hän lausui mielenosoittajista melloiden aikoihin yms.

Seuraavassa jutussa paljon niitä asioita minkä tähden en kannata Turkin jäsenyyttä

http://yle.fi/uutiset/turkin_paaministeri_haluaa_k...

Ja helisteelle sen verran että voisitko ottaa kantaa vihdoin itse aiheeseen, etkä yrittää viedä aihetta koko ajan muihin asioihin? Sinulta on kysytty ainakin kolme kertaa jo mitä mieltä olet Turkin jäsenyydestä.

Pekka Heliste

EU:ssa kaikilla pitäsi olla samat kriteerit, Suomi on kuin Turkki eli on selvittämättömiä murhia menneisyydessä, jopa samoihin aikoihin kuin Turkilla ,näillä kriteereillä Suomen pitäsi erota EU:sta .

Sama kohtelu kaikille

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Kerrankin olen samaa mieltä, Suomi irti EU:sta.

Edelleenkin kiistääkö joku noita veritekoja? siis tapahtumia itsessään? Suomessa koulussakin opetetaan sisällisodan väkivaltaisuuksista...

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #54

Suomen virallinne kanta on etteisisällissodassa ollut kyseessä kansanmurha ja että mitään sotarikoksia ei tapahtunut, aivan samoin kuin Turkkikin kiistää.

Lisäksi Suomi varmisti armahduslailla, ettei rikoksiin syyllistyneitä valkoisia rangaistu

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #55

En minä kyllä ole nähnyt sotarikoksia kiistettävän, kummankaan puolelta?

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Ei Turkin jäsenyydelle EU,ssa.
Ihmettelen, miksi Suomi on niin aktiivinen tässä asiassa.
Turkin pääministerin arvomailma vaikuttaa olevan eri planeetalta.
Jos Eu,ssa kuvitellaan, että jäsenyyden avulla tehdään Turkissa "rauhantyötö", niin realistisempaa olisi uskoa joulupukkiin.
Kyllä turkkilaiset ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta politiikka siellä.
Toisaalta kansahan omat politikkonsa valitsee, ainakin demokratiassa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ensin Turkki EU:n jäseneksi ja sitten Venäjä!

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Se olisi EU:lle ihan oikein. Mutta ensin Suomi sieltä ulos.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #49
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

EU:n neuvotteluasetelma Turkin kanssa on ongelmallinen, koska on selvää, ettei Turkkia voida jäseneksi hyväksyä nykymuodossaan eikä tarpeeksi merkittäviä muutoksia ole näköpiirissä seuraavien parin vuosikymmenen aikana.

Tätä ei kuitenkaan voida sille suoraan sanoa, koska se on NATO-maa eikä sitä haluta puskea frustraatioon, joka voisi johtaa vanhakantaiseen islamismiin t.m.s.

Siksi neuvotteluja käydään vuodesta toiseen ystävällisessä hengessä. Saattaa olla, että jossain vaiheessa ei enää voida jatkaa lumeneuvotteluja, vaan kieltäytyminen on ilmaistava suoraan.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Tämähän on sinänsä selvää ja alueellisen suurvallan kanssa neuvottelujen aukipitäminen on ymmärrettävää. Se mitä en jaksa käsittää on, että shekkivihko auki ympäri eurooppaa ravaava pääministerimme katsoo tarpeelliseksi tukea Turkkia EU:hun.

Toimituksen poiminnat