Petri Mäkelä Satunnaisia mielipiteitä ja poliittisia piikkejä

Islamilaisen terrorin sotilaallinen ulottuvuus

Pariisin terrori-isku on (ääri-)islamilaista terroria, siinä muodossa missä se on lännessä opittu tuntemaan jo Münchenin verilöylystä lähtien. Isketään siviilikohteeseen ja pyritään saavuttamaan näkyvyyttä ja pelkoa länsimaissa ja toisaalta osoittaa toimintansa tehoa omilla kannatusalueillaan.

 

Tallainen terroristinen toiminta ei kuitenkaan onnistu tehokkaasti ilman asianmukaista tukea ja rahoitusta. Pelkkien itsenäisesti ilman ohjausta ja rahaa toimivien solujen iskut eivät ole erityisen tehokkaita, eivätkä ne toisaalta tuota sellaista pelkoa, joka on terrorin tavoitteena.

 

Pariisin iskujen taustavaikuttajana oli ilmeisesti Arabian niemimaan al-Qaida, joka toimii lähinnä Jemenistä käsin. Liike jakaa isoilta osin saman ideologian ISIS:n ja Nigeriassa toimivan Boko-Haramin kanssa. Olen aikaisemminkin kirjoittanut näiden järjestöjen muodostamasta riskistä.

Kaikki näistä organisaatioista toimivat myös jollakin tasolla sotilaallisina toimijoina omilla tukialueillaan. Tallaiset terroristiset järjestöt, jotka pyrkivät terrorin lisäksi ottamaan tukialueensa suoraan hallintoonsa, ovat erittäin vaarallisia. Noustessaan ”valtiollisiksi” toimijoiksi tallaisten organisaatioiden resurssit ovat huomattavia, koska köyhinkin valtio on rikas terroristi.

 

Boko-Haram on tappanut tämän vuoden aikana tuhansia ihmisiä Pohjois-Nigeriassa ja sen hallitsema alue on laajentunut tasaisesti. Nigerian asevoimien olematon vastarinta ja lähinnä tuhojen kartoittamiseen keskittynyt toiminta on omiaan antamaan Boko-Haramille sellaisen aseman, jossa se voi tukea ääri-islamistien toimintaa myös muuallakin. Pahimmassa skenaariossa se kykenee ottamaan haltuunsa osia Nigerian öljyntuotannosta ja käyttämään näitä varoja terrorin tukemiseen. Tätä uhkaa ei kuitenkaan pidetä ajankohtaisena, mutta Nigerian asevoimien surkeus voi rohkaista jopa vallankaappausyrityksiä alueella.

 

Aikaisemmin islamilaisen terrorin rahoittajina toimineet tahot, kuten Iran ja Neuvostoliitto, eivät varsinaisesti halunneet terroristien voittoa, vaan häiritä ja painostaa länsimaita. Valtiollinen toimija, jonka tavoitteisiin kuuluu väkivaltainen Islamin levittäminen, on aivan uudenlainen uhka. Lisäksi nämä organisaatiot jakavat yhteisen uskonnollisen pohjan ja tavoitteet, jolloin yksittäinen riittävän karismaattinen henkilö voi jopa kyetä yhdistämään nämä, jolloin riskit moninkertaistuvat.

 

Näiden sotilaallisesti toimivien järjestöjen toimintaan voidaan onneksi osaltaan vaikuttaa suoraviivaisilla keinoilla, joissa pyritään tuhoamaan niiden aseellinen toimintakyky, jolloin niiden laajeneminen voidaan pysäyttää ja parhaimmillaan supistaa niiden hallussa olevien alueiden kokoa ja huomattavasti vaikeuttaa resurssien hankkimista ja viestintää ulkomailla toimivien solujen kanssa.

 

Kolme mainittua terroristijärjestöä ovat kehityskulkunsa eri vaiheissa, Boko-Haram hakee vielä aluehallintaa terrorilla, Arabian al-Qaida hallitsee aluetta (paikallisten heimojen tukemana) ja on saanut olla suhteellisen rauhassa (lennokki-iskuja lukuun ottamatta), kun puolestaan ISIS on voimakkaalla ilma-aseen ja erikoisjoukkojen käytöllä ajettu osin puolustuskannalle ja pakotettu se keskittymään omaan selviämiseensä.

 

Sotilaalliset ratkaisut eivät tietenkään kykene poistamaan koko ongelmaa. Näiden lisäksi on pyrittävä rohkaisemaan Islamin reformoitumista, joka on erittäin pitkä tie. Lisäksi ongelma-alueilta tuleva maahanmuutto ja terroristien palaaminen Lähi-Idästä ja Afrikasta tulee estää. Jo Euroopassa olevien muslimien radikalisoitumisen estäminen saattaa olla mahdotonta, mutta näiden ainesten kanssa on pyrittävä selviämään poliisin voimin.

 

Suomen osalta tilanne on vielä pelastettavissa, mutta tärkeää on välittömästi rajoittaa kansalaisuuksien myöntämistä maahan humanitäärisin perustein tulleille ihmisille. Tällöin kykenemme poistamaan ongelmatapaukset Suomesta.

 

Ps. Kirjoituksen aiheena EIVÄT ole kantasuomalaiset rikolliset tai kouluampujat, joten niihin vertaaminen on turhaa. Heistä me emme pääse eroon ja lääkkeet heidän ongelmiinsa ovat erilaisia.

 

 

http://www.bbc.com/news/world-africa-30826582

Vanhempia blogejani aiheesta:

Islamilaista suvaitsevaisuutta - Boko Haram

http://petrimkel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/161112-islamilaista-suvaitsevaisuutta-boko-haram

 

ISIS:n lamauttaminen valtiona ja terroristijärjestönä

http://petrimkel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176754-isisn-lamauttaminen-valtiona-ja-terroristijarjestona

 

ISIS, Boko Haram – Kalifaatin paluu

http://petrimkel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/170772-isis-boko-haram-%E2%80%93-kalifaatin-paluu

 

"Islamilaisen Valtion" tilanne ja tulevaisuus

http://petrimkel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182124-islamilaisen-valtion-tilanne-ja-tulevaisuus

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Nainen murhattiin kesken synnytyksen - Boko Haram järjesti karmean verilöylyn
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015011519024490_...

Toimituksen poiminnat