*

Petri Mäkelä Satunnaisia mielipiteitä ja poliittisia piikkejä

Euroopan ruutitynnyri kytee taas, taisteluja Balkanilla

  • Makedonian armeija taistelee Kumanovon kaduilla
    Makedonian armeija taistelee Kumanovon kaduilla

Viimepäivinä Bosnia-Hertsegovinasta on kuulunut tietoja tunnelman kiristymisestä, kun muslimitaustainen terroristi ampui poliisin ja haavoitti kahta. Toistaiseksi tästä on seurannut ainoastaan ratsioiden aalto paramilitanttien muslimien koteihin.

Huomattavasti vakavampi tilanne on kuitenkin käynnissä Makedoniassa, jonne on tuoreimpien uutisten mukaan tunkeutunut yli 70 taistelijan joukko, joka käy kiivasta taistelua Makedonian poliisia ja armeijaa vastaan Kumanovon kaupungissa. Tiedot alueelta ovat erittäin hajanaisia, mutta hyökkääjien on todettu olevan Kosovon albaaneja ja heidän kohteenaan ”aluehallinnon” rakennus. Taisteluissa on haavoittunut ainakin 20 poliisia (tai muuta viranomaista).

Toisten raporttien mukaan kyseinen joukko olisi ”gun for hire” tyyppisiä rikollisia, joiden toimeksiantona olisi aiheuttaa kaaosta ja konfliktia Makedonian sisäisesti. Se kenen palveluksessa nämä joukot ovat, ei ole tiedossa.

Kuka hyötyisi Makedonian suistamisesta takaisin siihen väkivallan kierteeseen, joka oli johtaa täysimittaiseen sisällissotaan vuonna 2001? Olipa operaation takana kuka tahansa, ajoitus on erinomainen. Kansainvälisen yhteisön kiinnostus (ja joukot) ovat sidottuina Isis:n ja Ukrainan tilanteen takia. On epätodennäköistä, että USA tai Nato käyttäisivät tällä hetkellä samanlaisia voimatoimia Balkanilla kuin 1999.

2015 näyttää jatkavan edellisen vuoden linjaa, jossa uusia kriisipesäkkeitä nousee jatkuvasti pinnalle.

 

http://macedoniaonline.eu/content/view/27366/45/

http://www.independent.mk/articles/17283/Kumanovo+Shooting+At+least++Policemen+Injured%2C+Unofficial+Sources

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Makedonia voisi olla seuraava Putinin taistelunäyttämö. Venäjä on 1800-luvulta alkaen halunnut olla Balkanilla asuvien slaavien suojelija.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Siihen kuvioon sopisi palkata hyökkääjiksi Natoon aiemmin turvanneita albaaneja?

Näin Natosta saataisiin vahvempi viholliskuva myös Venäjän sisäisiä tarpeita varten ja Ukrainaan...

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Suomessa keskitytään näinä päivinä persujen tekemisiin/tekemättä jättämisiin...
Tästä Balkanian uusimmasta rähinästä ei tietenkään puhuta ellei tapahtumiin voida kytkeä paikallista "persu-sisarpuoluetta"...

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Makedonian sisäinen kuohunta voi sinänsä roiskua kreikan puolelle, että saisihan tähän kultaisen suihk.. eikun aamunkoiton sidottua ihan helposti.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Ja Kreikkahan oli vielä ainakin joitakin vuosia sitten äkäinen Makedonialle, koska se julkesi käyttää muinaisen maakunnan nimeä.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #18

Tämän takiahan Makedonian nimessä on edelleenkin se nolohko FYR edessä.

Noh, Kreikkaan tämä tuskin leviää, mutta Kosovo, Makedonia, Albania, Serbia ja Bosnia ovat aina valmiita pieneen etniseen puhdistukseen tai näppärään terrorikampanjaan.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Kosovon ulkoministeriön tiedote mainitsee "several casualities" puhuessaan Makedonian tapatumista.

http://mfa-ks.net/?page=2,4,2628

Suomen mediassa tasan nolla uutista aiheesta...

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Uudella Suomella olisi nyt ns. "iskun paikka"...

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Ei näytä kelpaavan, noh Iltalehdessä on sentään herätty. ToivottavastI saavat jutun uloskin.

Pitää muistaa, että naapurissa ammuttu pistoolinlippaallinen laukaisi WW1:n..

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Nyt on lähtenyt STT:n uutinen jakeluun, isot KV toimistot vieläkin hiljaa..
http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/768485/Makedonia...

Kuulemma Voitonpäivän uutisointi vienyt kaiken ajan toimituksilta.

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Savon Sanomat - Turun Sanomat 1-0

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Makedonian viralliset mediat siteeraavat UCK:n tiedotetta, jonka mukaan albaanimilitantit olisivat iskun takana ja uhkaavat lisäiskuilla.

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Albania, tuo entinen umpikommunistinen valtio ja sen kansa...
Helposti tekisi mieli osoittaa kädellä tuonne ei-länteen ja keksiä joku mukava salaliitto teoria...

Mutta en tee sitä (ääneen)...

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Jottei Homma menisi liian helpoksi, niin Kosovon KLA ja Macedonian NLA (englanninkieliset lyhenteet) käyttävät UCK lyhennettä Albaaniaksi.

Osin samaa porukkaa, mutta eri johdolla ja sirpalejärjestöjä on enemmän kuin IRA:lla...

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen Vastaus kommenttiin #15

Kuulostaa yhtä sekavalta kuin ruotsinkielisten säätiöiden asuntojen myynti rkp:n kansanedustajille...

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Viimeisin tieto on, että taistelut ovat loppuneet ja noin 30 "ulkomaalaista terroristia" on antautunut Makedonian viranomaisille.

Tämän jupakan jälkiselvittely jatkuu vielä pitkään.

UCK:n operaatio vai maksettu keikka?

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Ja selkeyden väittämiseksi Makedonian hallituksesta vuodettujen tietojen mukaan viranomaiset olisivat hyökänneet piileskelevä albaanisolun kimppuun, mutta ontuva tiedotus ja käskyvaltasekamelskat eivät kyllä tue tätä näkemystä.

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Siis "kupla-lehti" on myös herännyt...
Pelottavaa mitä tästä seuraa!
Tämähän voi olla ylen uutisissa ensi viikolla.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

No viimeistään, jos tämä lähtee lapasesta. Nyt pitäisi selvittää mikä taho tämän takana on..

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen Vastaus kommenttiin #22

Jos jossain "kaukana" 20 haavoittuu niin uutisoidaan "joskus"..
Mutta jos jotain töhertäjää uhataan Kööpenhaminassa niin minuutti-aikataululla ollaan ajanhermolla...

Je Suis Charlie...
Johtuisiko siitä?

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #23

Tiedot ovat kyllä olleet sekavia, joten selittäkööt vähän median hitautta.

BBC:llä ok juttu:
http://www.bbc.com/news/world-europe-32674121

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Suomeen tulee pakolaisia Kosovosta, jotka väittävät, jotta albaanit heittävät muut ulos. En tiedä, mikä on totuus...kauhujuttuja kertovat.

Pelkään pahoin, jotta Venäjä on oikeassa; Kosovosta ei mitään hyvää tule...

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Kosovoon pitää palauttaa kaikki, hskekoot suojelua siellä olevilta kv-joukoilta.

Muuten Albaaninationalismi huolettaa kyllä.

Toimituksen poiminnat