*

Petri Mäkelä Satunnaisia mielipiteitä ja poliittisia piikkejä

Miksi Merivoimat haluaa suurempia sotalaivoja?

  • Suomeen hankittavien alusten kokoluokkaa oleva Turkkilainen Milgem luokan korvetti
    Suomeen hankittavien alusten kokoluokkaa oleva Turkkilainen Milgem luokan korvetti
  • Suomen tähän mennessä tehokkaimat alukset ovat Hamina-luokan ohjuseneitä
    Suomen tähän mennessä tehokkaimat alukset ovat Hamina-luokan ohjuseneitä

Merivoimat esittelevät uusien korvetti kokoluokan alusten toivottuja ominaisuuksia kotimaiselle alan teollisuudelle Turussa. [1] Uusien alusten hankinta kulkee nimellä Laivue2020. [2] Nettikeskusteluissa on näkynyt paljon ihmettelyä isompien alusten tarpeellisuudesta ja monet tuntuvat pitävän näitä tarpeettomina.

 

Useimmat keskustelijat katsovat Merivoimien toimintaa ainoastaan perinteisen sodankäynnin näkökulmasta. Heille sota alkaa siitä, kun mekanisoidut jalkaväkidivisioonat ylittävät rajan Nuijamaalla ja Vainikkalassa. Tällaisessa tilanteessa Merivoimien painopisteet ovatkin Suomen rannikon välittömässä läheisyydessä. Nykyisenkaltaiset ohjusveneet ovat erittäin tehokkaita torjumaan saaristomme ja rikkonaisen rannikkomme lähialueilla liikkuvia aluksia.

 

Suomen kyky selvitä kriiseistä on kuitenkin erittäin suurelta osin riippuvainen kyvystämme turvata huoltoyhteydet Suomen satamista maailman merille. Suomi ei kestä pitkää merisaartoa, koska esimerkiksi öljykuljetusten siirtäminen Ruotsin kautta kulkevan maantie- ja rautatieverkoston hoidettavaksi on mahdotonta.

 

Merisaarto voidaan toteuttaa ilman sotatoimiakin. Esimerkiksi ohjaamalla Suomeen matkalla olevat alukset saartajan omiin satamiin tai yksinkertaisesti käännyttämällä ne pois jo eteläisellä Itämerellä. Venäjä kykenee helposti toteuttamaan tämän tyyppisen saarron Kaliningradiin sijoitetuilla aluksillaan. Tällaisessa tilanteessa on olennaista, että Merivoimat pystyvät saattamaan Suomeen matkalla olevat rahtialukset perille. Tähän ei nykyisellä aluskannalla on mitään mahdollisuuksia, ilman Nato-jäsenyyttä.

 

Uudet alukset ovat väistämättä nykyisiä suurempia, koska niiden on kyettävä itsenäiseen toimintaan kauempana. Tehtävät oman alueilmatorjunnan ja hävittäjäsuojan ulottumattomissa sanelevat, että aluksissa on oltava vähintään keskimatkan ilmatorjuntaohjukset. Lisäksi alukset varustettaneen meritorjuntaohjuksin, torpedoin, tykein ja syvyyspommein. Nämä ominaisuudet yhdistäviä aluksia on maailmalla joitakin. Suomen olosuhteet ja vaatimus miinanlaskukyvystä ovat kuitenkin ainutlaatuisia. Alusten tulee pystyä itsenäiseen toimintaa myös vaativissa jääolosuhteissa.

 

Näin ollen Suomeen tullaan takuuvarmasti kehittämään täysin oma alustyyppi. Hyvänä puolena tässä tilanteessa on se, että alukset pyritään valmistamaan mahdollisimman suurilta osin Suomessa. Näin alusten kehittämisestä ja valmistamisesta saatava tietotaito jää Suomen meriteollisuuden hyödyksi.

 

[1] http://www.hs.fi/kotimaa/a1454302442747

 

 

[2 ]http://www.puolustusvoimat.fi/fi/Merivoimat/Etusivu/?urile=wcm%3Apath%3A/su%20puolustusvoimat.fi/Puolustusvoimat.fi/Merivoimat/Etusivu/

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Kyettävä itsenäiseen toimintaan kauempana??? Somaliassa???

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Eteläisellä Itämerellä, sisälukutaitoa. Ollaan rehellisiä, Venäjää vastaanhan Suomen tulee varustautua ja Kaliningrad on veitsenä huoltovarmuutemme kaulalla.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Vähän strategiataitoja ja -tietoja, pliis. Suomi ei kykene tekemään MITÄÄN keskisellä Itämerellä. Suomen huoltovarmuus on diplomatian, ei asevoimien, varassa. Suomen tulee varustautua KAIKKIA mahdollisia (!) uhkia vastaan, MYÖS Venäjän varalta, ei ainoastaan Venäjän varalta. Suomella ei oel Venäjälle mitään strategista merkitystä niin kauan, kun Suomi pysyy Venäjän vihollisenaan pitämän NATOn ulkopuolella. Jos Suomi liittyy Venäjän vihollisenaan pitämään NATOon, on Suomella Venäjälle strategista merkitystä, koska NATO oon silloin Pietarin porteilla. Siis jos rehellisiä ollaan. Suomen laivasto tarvitsee paljon, nopeita, pieniä, aluksia, jotka kykenevät vastaiskuun saaristossa ja Suomenlahdella.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #8

Olet väärässä käytännössä kaikissa kohdissa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#2
Kyseessä on itsesensuroiva lukutaito.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Mitä ilmeisimmin, tai sitten henkilön mielestä Suomea nyt ei vain saisi puolustaa.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Suomea PITÄÄ puolustaa. Sitä pitää puolustaa SUOMALAISTEN. Kukaan muu sitä ei tee. Suomea ei puolusteta Kaliningradin edustalla, vaan omilla rannoillamme. Jos siis rehellisiä ollaan.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #10

Eli et ymmärrä nykyaikaisista kriiseistä ja huoltovarmuudesta yhtään mitään.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Suomea puolustetaan omilla aluevesillä johon Hamina-luokka kokonsa puolesta saaristoon soveltuvin.
Lisään. Suomea ei puolusteta merivartioaluksen lähettämisellä Välimerelle hengenpelastustehtäviin. No, olen nähnyt kuvan USAn rannikkovartioaluksesta Mustallamerellä. Me emme ole niin rikkaita.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Eli sinusta on ok, että meidät voi kaataa polvilleen 4kk:ssa ampumatta laukaustakaan?

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #9

Ruoka- ja polttoainevarastot.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Muistettakoon, että myöskin tykkiveneet Turunmaa ja Karjala olivat kansainvälisen luokituksen mukaan korvetteja.

Ei siis mitään uutta auringon alla.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Puhumattakaan Ilmarisesta tai Väinämöisestä.

Toimituksen poiminnat