Petri Mäkelä Satunnaisia mielipiteitä ja poliittisia piikkejä

Yksilön oikeus vs Turvallisuus: Case ISIS

  • Yksilön oikeus vs Turvallisuus: Case ISIS

Sisäministeriön hallinnonalalta on tullut kaksi uutista lähiaikoina. Kumpikaan ei varsinaisesta kohota luottamusta siitä, että ministeriö olisi täysin tehtäviensä tasalla. Ensimmäinen uutinen oli kohu satunnaisen räppärin sukulaisten aiheuttamasta hässäkästä, kun heiltä oli menty kysymään henkilöpapereita. Toinen tapaus puolestaan oli sisäministeriön kansliapäällikkö Nergin ulostulo siitä, että Suomessa varaudutaan auttamaan ISIS:n riveistä palaavia taistelijoita takaisin normaaliin elämään.

 

Molemmat tapaukset liittyvät sinänsä ihmisten perusoikeuksiin ja ovat juridisesti monimutkaisia. Kummassakin on kuitenkin pohjimmiltaan kyse siitä ristiriidasta, joka syntyy yksilön oikeuksien ja yleisen turvallisuuden ristiriidasta.

 

Kansainväliset sopimukset kieltävät etnisen profiloinnin viranomaisilta. Periaatteessa tämän tarkoitus on ehkäistä rasismia ja syrjintää. Toisaalta tilanteessa, jossa tiedetään Suomeen tulleen kymmeniä tuhansia paperittomia kulkijoita vain muutamasta maasta, on mielestäni erittäin perusteltua lisätä ulkomaalaisvalvontaa nimenomaan niiden henkilöiden osalta, jotka voisivat ulkonäkönsä, puheensa tai käyttäytymisensä osalta kotoisin näistä maista. Kyse ei ole rasismista, vaan resurssien mahdollisimman tehokkaasta käytöstä, kun halutaan suojella Suomessa laillisin perustein olevia ihmisiä. Papereiden näyttämisen tai nimen ja syntymäajan sanomisen aiheuttama vaiva ja nöyryytys on huomattavasti vähäisempi, kuin se hyöty joka saadaan laittomasti maassa olevien rikollisten käännyttämisestä ja mahdollisten ihmiskaupan uhrien pelastamisesta.

 

Tuoreempi lausunto kansliapäällikkö Nergiltä onkin sitten muutamaa astetta käsittämättömämpi. Nergin mielestä tulisi siis pyrkiä auttamaan normaalielämään sellaisia ihmisiä, jotka ovat ideologisista tai mielenterveydellisistä syistä liittyneet vapaaehtoisesti järjestöön, joka pitää seksiorjia, heittää homoseksuaaleja alas katoilta, polttaa sotavankeja häkkeihin ja hautaa lapsia elävältä. Tämän lisäksi järjestön tililtä löytyy useita tuhansien ihmisten joukkomurhia ja vähemmistön kansanmurha.

 

Henkilöt jotka samaistuvat tällaiseen ideologiaan eivät missään tilanteessa ole soveltuvia elämään vapaina länsimaisessa yhteiskunnassa. Sotatoimialueella erittäin raakalaismaisen terroristijärjestön toiminnassa mukana olleilla henkilöillä ei tule olla minkäänlaista oikeutta palata Suomeen. On viipymättä muutettava lainsäädäntöä niin, että tällaiseen toimintaan millään tasolla osallistuneet, jotka ovat lähteneet alueelle vapaaehtoisesti Suomesta tai jostakin muusta länsimaasta, voidaan tuomita elinkautiseen vankeuteen.

 

Maailma on vaarallinen paikka, yritetään pitää edes Suomi jotenkin turvallisena.

 

http://yle.fi/uutiset/poliisi_myontaa_tarkastuksia_tehdaan_ulkonaon_peru...

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/110841-suomi...

 

Ps. Samat asiat on yleistettävissä kaikkiin väkivaltaisiin ääriliikkeisiin. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Jutussa mainitut Daeshin riveihin taistelemaan lähteneet kantasuomalaiset eivät välttämättä erotu maamme asukkaiden enemmistöstä. Kansalaisten maahantuloa ei voi estää ja enemmistä Lähi-itään taistelemaan lähteneistä on Suomen kansalaisia. Palanneita on ollut muutenkin oikeudessa, mutta tuomitseminen on ollut joskus vaikeaa todisteiden puutteen vuoksi.

Kumpaa muuten haluat enemmän? Estää taistelijoiden maahantulon vai panna heidät vankilaan lähtömaissaan?

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Tässä on tosiaan kyse kahdesta erillisestä asiasta, vaikka daesh molempiin linkittyykin.

Tänne tulleissa ja ilman papereita maassa olevista suurin osa ei ole daeshia. Näihin päästään jollakin tasolla kiinni ulkomaalaisvalvonnalla.

Suomesta lähteneiden ja sotatoimialueilta palaavien seuranta ja kiinniotto tapahtuu sitten Supon kansainvälisen yhteistyön ja seurannan avulla.

Reijo Jokela

"Jutussa mainitut Daeshin riveihin taistelemaan lähteneet kantasuomalaiset eivät välttämättä erotu maamme asukkaiden enemmistöstä".
En nyt jaksa uskoa, että tuonne on tavallisia "Virtasia ja Niemisiä" lähtenyt. Kyllä se islam taitaa olla mikä erottaa nuo idiootit maamme enemmistöstä.
PS: olisi muuten hauska tietää mikä on kantasuomalaisen määritelmä tässä yhteydessä. Kansalaisuus?

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Mikään ei estä Suomessa syntynyttä valkoista olemasta muslimi tai kääntymässtä islamiin.

Onko sinun mielessäsi siis muslimi= ei syntyperäinen suomalainen?

Toissa vuotisten tietojen mukaan kansalaisuus on lähtijöistä noin kolmella neljännekselle ja 20-30% oli kantiksia. Joten ei, kantasuomalaisuus ei tarkoita tässä yhteydessä kansalaisuutta.

Tässä on vielä uutinen aiheesta:

http://yle.fi/uutiset/supo_syyriaan_lahteneiden_ka...

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Eikö terroristijärjestöjen toimintaan osallistuminen tai tukeminen ole Suomessa laitonta? Vai pitääkö rikoksen tapahtua Suomessa?

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

No ilmeisesti pelkästään "ISIN:n toiminta" ei vielä ole terrorismia. Pitäisi olla tietoa yksilöidyistä rikoksista.

Järjetöntä touhua.

Reijo Jokela

Käsittääkseni tämä kansamurhaaja Bazaramba (joka onnitui fanijoukon ympärilleen keräämään) tuomittiin osallisuudesta kansanmurhaan, eikä yksilöidyistä rikoksista.

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta

Suomen rikoslaissahan on useitakin kohtia joita voidaan soveltaa terroristijärjestön riveissä sotarikoksia tehneisiin. Osassa näistä rikoksista tuomitaan elinkautiseen. Eli lainsäädäntö on jo valmiiksi olemassa vankeuteen tuomitsemisen suhteen. Ongelmana taitaa juuri olla yllä mainittu todistustaakka ja tutkinnan kalleus.

Jos henkilö on Suomen kansalainen niin tällaisen henkilön maahanpaluun estäminen taitaa olla mahdotonta. Suomen kansalaistahan ei saa karkoittaa Suomesta, tuskin myöskään estää palaamasta. Luovuttaminen vastaamaan rikoksistaan oikeudessa taitaa olla mahdollista mutta hyvin tiukasti säädeltyä ihmisoikeusopimusten mukaan. Ne maat jotka taitavat haluta suomalaistaustaisen sotarikollisen tuomiolle eivät ole kuuluisimpia vankien inhimillisestä kohtelusta tai ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Suomen kansalaistahan ei voida lähettää kidutettavaksi vaikka kuinka sitä jotkut haluaisivat.
Henkilön tekeminen karkoitetuksi ja kansalaisuudettomaksi taitaa olla kansainvälisten sopimusten vastaista.

Mitä tulee Nergin lausuntoon "sodasta palanneisiin" niin sehän on järkevä ehdotus. Sota aiheuttaa traumatisoitumista ja mielenterveysongelmia. Vaikka kyseiset henkilöt ovatkin sotarikollisia tai vankeja niin heillä on silti lainmukainen oikeus terveydenhoitoon. Jos he kumminkin palaavat, saavat tuomion ja vapautuvat tuomiosta niin eikös pitkällä tähtäimellä ole parempi että heitä koitetaan sopeuttaa ja hoitaa tähän yhteiskuntaan kelvolliseksi. Vai onko vankilasta vapautuva hoitamattomista mielenterveysongelmista kärsivä ääriradikalisti sitten parempi lopputulos. Joidenkin mielestä on.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

Vaikea ymmärtää miten näistä terroristeista on yht'äkkiä mediassa ja muutenkin kuoriutunut "ISIS taistelijoita"? Roskajoukkoa, jotka orjuuttavat naisia, heittävät sukupuolivähemmistöjä edustavia katolta, tappavat lapsia, polttavat ihmisiä hengiltä jne. Mitä "taistelijoita" nämä muka ovat? Terroristeja he ovat, pahimman luokan terroristeja.

Suuri on huoli jani virroilla heidän mielen- etc terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Miten heidän uhrinsa, mitkä ovat heidän ja heidän omaistensa oikeudet, missä on sympatia heitä kohtaan?

Minulta ei riitä näille terroristeille mitään sympatiaa, eikä kiinnosta saivartelu heidän suomalaisuudellaan. Riittävät vuodet maassa ja passi eivät tee kenestäkään suomalaista. Ehkä juridisesti, ei muuten. Häpäisevät passin, jota kantavat.

Olen jo toisessa puheenvuorossa tässä mediassa samasta aiheesta todennut, että kansliapäällikkö Nerg ei ole alun alkaenkaan ollut tehtäviensä tasalla. Höpöttelee uskonsa sumentamana milloin mitäkin; kuinka kaikki tulleet tunnetaan, sijainti tiedetään ja nyt tämä, tähän astinen pohjanoteeraus, jossa kuvittelee kristityn rakkauden "eheyttävän" tämän terroristijoukon. Voin fyysisesti huonosti tällaisen typeryyden edessä. Toivottavasti uusi sisäministerimme purkaa tämän poliittisen virkanimitysvirheen, Nerg itse on omalle kyvyttömyydelleen täysin sokea.

Toimituksen poiminnat